perjantai 7. huhtikuuta 2017

Thomas Enger: Valekuollut (#1 Henning Juul)


Otava. Suomennettu 2010, suomentanut Päivi Kivelä. s. 349
Ilmestynyt norjan kielellä 2010. Alkuperäinen nimi Skinndød.

Ei tarvita kuin utelias koiranulkoiluttaja, joka tekee järkyttävän löydön teltasta. Telttaan on tapettu nuori nainen, jonka tappo vaikuttaa maahanmuuttajan tekemältä. Tapaus vaikuttaa liian selvältä ja traagisen menneisyyden omaavalla toimittajalla Henning Juulilla alkaa soida hälytyskellot. Onko kaikki sitä miltä näyttää?

Valekuollut oli äärimmäisen koukuttava kirja, jota ei voinut laskea käsistään. Valekuollut on taidokkaasti kirjoitettu kirja, joka yllättää monessa kohtaa ja juoni tekee täyskäännöksen olematta kuitenkaan sellainen, joka vaikuttaa sotkuiselta. Pakko myöntää, että nautin ajastani Henning Juulin kanssa ja kunnon mysteerin parissa. Sen lisäksi minua kiehtoi miettiä Henningin omaa menneisyyttä ja traagista onnettomuutta, jossa menetti poikansa Jonaksen. Thomas Enger osaa kirjoittamisen taidon ja en ihmettele yhtään, että häntä on ylistetty yhdeksi parhaimmaksi norjalaiseksi dekkaristiksi. Suosittelen lämpimästi.

Valekuolleen ovat lukeneet myös:

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kemin prosaistit: Konsultin kompurointi Lapin emiiriksi


Nordbooks. Ilmestynyt 2012. s. 83

Konsultin kompurointi Lapin emiiriksi on jatkokertomus, joka ilmestyi paikallislehdessämme Merilapin Helmessä kesällä 2011. Konsultin kompurointi Lapin emiiriksi on kuuden kemiläisen prosaistin tuotosta, jossa on arvottu kirjoitusvuorot. Tuolloin oli mielenkiintoisia aiheita, joista tarinan punaiseksi langaksi muodostui kuntaliittymät.

Jatkokertomus oli nopeatempoinen ja satiirimainen kertomus kuntaselvittäjä Urho Lillukasta, jolle sattui ja tapahtui yhtä riippuen siitä, kuka oli kirjoitusvuorossa. Välillä kertomus meni todella absurdiksi seikkailuksi, mutta viimeinen osa onneksi toi ryhtiä jatkokertomukseen. Osasin arvata, millainen loppu tulee olemaan, mutta sitä en osannut arvata kuinka viihdyttävä se loppujen lopuksi oli.

Ilman Helmet lukuhaaste 2017 olisin tuskin tullut tarttuneeksi tähän kirjaan, mutta nyt tällä kirjalla sai kuitattua ainakin kotipaikkakuntani ja politiikka -kohdat. Kirjassa oli myös ainesta jännityskertomukseen ja huumoria siitä ei puuttunut. Konsultin kompurointi Lapin emiiriksi  oli mielestäni ns. äijäromsku, jonka parissa viihtyi myös naispuoleinenkin lukija. Minusta oli myös mukavaa, että jokaisesta kirjailijasta oli myös pieni esittely ja itselleni tuli muutama uusi tuttavuus tämän kirjan myötä.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Eve Hietamies: Hammaskeiju


Otava. Ilmestynyt 2017. s. 415

Hammaskeiju jatkaa Antti ja Paavo Pasasen tarinaa Paavon päiväkodin jälkeen eli Paavosta on tullut reipas koululainen. Tämä reipas koululainen opettelee koululaiselle kuuluvia asioita eli lukemista, laskemista, iltsussa olemista sekä sitä, miten elämästä voisi selvitä hengissä. Syntyy monia kommelluksia, jotka nostivat hymyn huulille. Oma kuopukseni on ekaluokkalainen ja pakko sanoa, että samaistuin niin täysin Anttiin! Pienille koululaisille sattuu ja tapahtuu, olkoonkin vaikka tyttö (kahden käden sormet eivät enää riitä laskemaan lääkärireissuja). Sen lisäksi kirja puhutteli minua todella paljon monissa kohdissa ja aloin pohtimaan sen myötä omia ajatuksia monelta kantilta. Vaikka Hammaskeiju on nauruhermoja kutkuttava lukukokemus, se menee myös pintaa syvemmälle ja käsittelee vaikeita aiheita. Aiheet ovat raskaita, mutta Eve Hietamies on osannut kirjoittaa Hammaskeijun tavalla, joka ei tunnu yhtään raskaalta.

Ilta-Sanomien haastattelun mukaan Hammaskeiju päättää Pasasten miesten tarinan ja monelle se tulee olemaan varmasti pettymys. Minun mielestäni se voi olla ihan hyvä ratkaisu, sillä tähän kirjaan oli niin hyvä päättää heidän tarinansa. Antin ja Paavon tarina on ollut hieno ja se on ollut ehdottomasti yksi suosikkisarjoistani.

Kun seitsemänvuotias saa olla yksin:
- Vai että Duudson?
Paavo nyökkäsi.
- Oliko se sun omakeksimä temppu?
Paavo nyökkäsi uudelleen.
- No mistäs sä hyppäsit?
- Ikkunasta.
Siinä vaiheessa sekaannuin keskusteluun. - Ei se nyt ihan 
hypännyt. Laittoi köyden kiinni huoneensa kattokoukkuun ja
pudotti köyden ikkunasta. Ja valui sitten köyttä alas.
- Mut sitten oli pakko hypätä, ku köysi loppui kesken.
Lääkäri vilkaisi. - Mistäs korkeudesta?
- Pari metriä. Me asutaan ekassa kerroksessa, mutta ei maan tasalla.
- Ja nyt sitten sattuu jalkaan? Laitetaan varmuuden vuoksi 
röntgeniin. (s. 290)

Hammaskeijun ovat lukeneet tai kuunnelleet myös:
Krista (luin Kristan tekemän arvostelun haikein mielin, sillä kuulin tänään suru-uutisen hänen pois menostaan)


tiistai 21. maaliskuuta 2017

Jessie Burton: Nukkekaappi


Otava. Suomennettu 2017, suomentanut Markku Päkkilä. s. 431
Ilmestynyt englannin kielellä vuonna 2014. Alkuperäinen nimi The Minituarist.

Eletään 1680-luvun loppua. Nuori maalaistyttö Nella, saapuu tuoreen aviomiehensä Johannes Brandtin kotiin Amsterdamiin. Kotiin, jossa Nellaa vastassa ei ole aviomiestä vaan aviomiehen tyly sisar Marin sekä palvelijat Cornelia ja Otto, jotka ovat hieman omalaatuisia. Nellasta tuntuu kuin olisi saapunut hyvin kolkkoon ja luotaan työtävään taloon, jossa ei tunneta ystävällisiä sanoja tai eleitä. Hän yrittää pikku hiljaa sopeutua talon arkeen, mutta helppoa se ei tule olemaan.

Eräänä päivänä Johannes kotiutuu mukanaan nukkekaappi, joka johtaa salaperäisiin ja enteileviin tapahtumiin, sillä nukkekaapin myötä Nella palkkaa taitavan miniatyyrien tekijän, joka ei olekaan ihan tavanomainen tekijä. Tämä salaperäinen miniatyristi tuntuu pitelevän näkymättömiä lankoja käsissään ja ohjailevan tapahtumia mielensä mukaan.

Nukkekaappi oli mielestäni hyvin lumoavaa luettavaa, vaikka kirjan itsessään tuntui olevan paikoitellen hidastempoinen. Kirjailija on kuvannut mielestäni erittäin hyvin Amsterdamilaista ympäristöä ja mielessä oli koko ajan Amsterdamin harmaus. Pystyin eläytymään erittäin hyvin Nellan rooliin ja kirjan hahmot olivat hyvin todenmukaisia. Sen lisäksi, että kirjaa oli kuvattu hyvin elävästi, se tarjosi mieltä kutkuttavaa mysteerin ja erittäin mielenkiintoisen historiallisen kertomuksen, mikä ilahduttaa itseäni suunnattomasti sillä pidän historiallisista kertomuksista. Jessie Burton tarjoaakin tavallaan ulkomaisen vastineen Kaari Utriolle. Jos pitää hänen kirjoistaan, Nukkekaappi on oiva lukuvalinta.

Jostain kumman syystä aloin pohtimaan myös, millaista olisi omistaa oma nukkekaappi. Nukkekotia minulla ei olekaan koskaan ollut, mutta koska on hyvin suosittua somistaa omaa nukkekotia, miksi en voisi luoda peräti nukkekaappia? Tätä aihetta pitääkin tukia hieman enemmän.

Nukkekaapin ovat lukeneet myös:

torstai 16. maaliskuuta 2017

Mark Frost: Twin Peaks - salattu historia


Otava. Suomennettu 2016, suomentanut Riie Heikkilä. s. 368
Ilmestynyt englannin kielellä 2016. Alkuperäinen nimi The Secret History of Twin Peaks.


Twin Peaks on kulttimainetta nauttiva tv-sarja, joka on edelleen suosiossa huolimatta siitä, että se tehtiin jo 90-luvun alussa - vain kahden tuotantokauden verran. Tosin nyt on tulossa kolmaskin tuotantokausi, joka palaa Twin Peaksiin 25 vuoden jälkeen.

Minun on pakko tunnustaa jotain. Kun sarja esitettiin ensimmäisen kerran Suomessa, katsoin sitä innoissani. Kunnes ruutuun pamahti yksi mielestäni pelottavimmista hahmoista, BOB.


Oli todella pelottavaa, kun tämä karmiva hahmo hiippaili esiin. Yritin seurata sarjaa, mutta se oli pakko jättää kesken. Nyt aikuisiällä yritin katsoa sarjaa uudestaan, mutta... jostain kumman syystä BOB on edelleen niin karmiva hahmo, etten vain yksinkertaisesti voinut jatkaa sarjan katsomista. Toisaalta, ehkäpä minä voisin nyt yrittää kolmannen kerran, sillä luettuani Mark Frostin Twin Peaks - salattu historian ja kuultuani, että sarjasta on tulossa kolmaskin tuotantokausi, ajattelin että ehkäpä minä nyt pääsen tästä kammostani eroon sillä Twin Peaks itsessään on hyvin kiehtova sarja. Ja haluan ehdottomasti tietää, mitä pöllöillä on kerrottavanaan.

Twin Peaks - salattu historiassa palataan niinkin kauas 1800-luvun alkuun, jossa kerrotaan niitä alkuaikoja, jotka ovat liittyneet Twin Peaksin mysteerien syntyyn. Kirja onkin hyvin avaruuspainotteinen sillä siinä käsitellään aika paljon lentäviä lautasia eli ufoja ja itse sarja jää aika vähälle huomiolle. Tämä oli pienoinen pettymys, sillä olin odottanut enemmän Twin Peaks -sarjaan liittyvää kirjaa. Twin Peaks - salattu historia toi mielestäni enemmän mieleen The X-Files -sarjan.

Se mikä oli minusta kiehtovaa, oli se että kirja oli hyvin aidon tuntuinen ja kirjaa lukiessani huomasin, millaisen työn sen luoja on tehnyt. Annankin ison plussan kirjan kuvituksesta, se ruokki mukavasti lukijansa mielikuvitusta.



Kirjan on lukenut myös:

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kate Morton: Hylätty puutarha


Bazar. Suomennettu 2014, suomentanut Hilkka Pekkanen. s. 669
Ilmestynyt englannin kielellä 2008. Alkuperäinen nimi The Forgotten Garden.

Hylätty puutarha on surullinen, mutta kaunis sukutarina kolmesta naisesta: Elizasta, Nellistä sekä Cassandrasta. Cassandra on Nellin tyttärentytär, joka Nellin kuoleman jälkeen päättää alkaa tutkimaan Nellin salaperäistä historiaa ja jäljet johtavat jopa 1900-luvun Englantiin. Nell on nimittäin löytynyt pikku tyttönä australialaisesta satamasta ja ystävällinen satamavahti oli ottanut hänet omaksi tytökseen, koska kukaan ei tuntunut kaipaavan tuota pikku tyttöä. Nellistä kasvaa nainen, jolla on kova kuori, mutta jonka Cassandra onnistuu kuitenkin murtamaan ja heistä tuli hyvin läheiset. Tämän lisäksi heillä on myös jotain yhteistä, sillä Cassandran oma äiti "hylkäsi" tyttärensä hänen ollessaan murrosiän kynnyksellä.

Tiedossa on etsiväntyötä ja kysymyksiä herättävä matka lapsuuden juurille.

Hylätty puutarha oli mielestäni hyvin helppolukuinen ja en kokenut sen olevan raskas, vaikka kirjalla olikin pituutta. Hylätty puutarha oli niin kiehtova lukukokemus etten olisi halunnut jättää sitä kesken. Toisaalta halusin kirjan loppuvan sillä halusin tietää, miten kaikki tulee päättymään. Mutta toisaalta nautin kirjan lukemisesta niin paljon, että jarruttelin välillä sen lukemista. Kirjan lukemisessa menikin kolmisen kuukautta, mutta juuri tuon vuoksi etten halunnut sen päättyvän ja nautin suunnattomasti jokaisesta lukemastani sanasta. 

Hylätty puutarha on taidokkaasti punottu kertomus itsensä ja minuuden etsimisestä sekä niiden löytämisestä, ihmissuhteista, historiasta, ihmisistä ja saduista. Itse luulin Eliza Makepeacen satuja oikeiksi, mutta ne olivatkin tämän kirjan satuja. Kuka tietää, vaikka Hylätty puutarha joskus poikii oman Elizan satukirjan?

Suosittelen tätä kirjaa, tämän avulla voi unohtaa arjen.

Hylätystä puutarhasta on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa:

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Jude Deveraux:Tie unelmiin


Gummerus. Suomennettu 2006, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom. s. 252
Ilmestynyt englannin kielellä 1992. Alkuperäinen nimi Eternity.

Carrie Montgomery on nuori ja kaunis nainen, joka on nainen joka saa pyörät pyörimään tahtomallaan tavallaan ja nuoresta iästään huolimatta hän pyörittää ystäviensä kanssa avioliittotoimistoa, jossa he etsivät puolisoa kaipaaville ihmisille sen toisen puoliskon. Eräänä päivänä toimistoon saapuu kuvallinen kirje, jonka perusteella Carrie päättää mennä naimisiin tämän miehen kanssa. Huolimatta siitä ettei olekaan juuri sellainen henkilö jota mies kaipaa. Voihan sitä aina hieman värittää totuutta, jos siltä tuntuu. Uskomattoman hyvin menneiden järjestelyiden ansiosta Carrie matkustaa pieneen Eternityn kaupunkiin, jossa kaikki ei menekään niin kuin hän on suunnitellut. Minua itseäni ärsytti Carrie hahmona (miten joku voi todellakin olettaa, että saa kaikki noin vain periksi, jolle ei edes isä tai äiti sano vastaan? Ai niin, rikas ja kaunis), joten oli ihan virkistävää, että hän sai hieman nenilleen.

Tie unelmiin oli mukavan kepeää lukemista romantiikan nälkäiselle ja jos ei kiinnitä lukuisiin epäkohtiin, kirja on hyvää aivot narikkaan -viihdettä. Jude Deveraux osaa kertoa tarinaa ja juonta oli helppo seurata. Ihan parasta Jude Deverauxia kirja ei ollut, mutta kuitenkin erittäin viihdyttävä lukukokemus.

Kirjan ovat lukenut myös: